sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mansikka - rahkapiirakkaa

 



Päivänä eräänä kävimme perheen kanssa Lahdessa ja sieltä mukaani lähti mm. tartalettivuokia. Nämä on irtopohjaista mallia, eli piirakat saa hyvin helposti vuokasta pois :) Tänään sitten testasin vuokia ja tein vaihteeksi mansikasta jotain ;) Mansikka-rahkapiirakoita. Ohjeen löysin netistä. Alkuperäinen oli omenapiirakka. Ehkäpä teen joku kerta niitä. Nämä olivat kyllä hyviä.

Pohja
 
100 g voita
1 muna
1 dl maitoa
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
 
Sekoita kuivat aineet keskenään. sulata rasva sekoita rasva, muna ja maito kuiviin aineisiin. Kaada taikina voideltuun piirakka vuokaan ja painele taikinaa myös reunoille. Paloittele mansikoita pohjalle ja kaada päälle rahkatäyte.


Rahka
 
1/2 purkkia rahkaa
0,5 dl maitoa
1 muna
1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus vaniljakreemi jauhetta

Paista piirakoita uunin alatasolla 175 asteessa n. 30 min.

 

 
Juomana limpparia ja lasissa sydämen muotoinen jääpala, joka on tehty mansikkamehusta. Näillä herkuttelimme tänään :)
 
 
 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti